Google Trends käyttöopas – Näin tutkit hakutrendejä

Santeri Kallio
Santeri Kallio

Tiesitkö, että netissä on täysin ilmainen työkalu, millä olisi voinut esimerkiksi ennustaa Netflixin nousun paremmin kuin muilla perinteisillä tavoilla.

Kyseessä on Google Trends, mikä on todella tehokas tapa selvittää mitä netissä tehtyjen hakujen mukaan trendaa, ja näin sitä voidaan käyttää apuna aina hakukoneoptimoinnista sijoittamiseen.

Tällä videolla ja alla olevassa oppaassa näytän, miten Google Trendsia käytetään hakutrendien tutkimiseen:


Google Trends on verkkosivusto, jolla voit tutkia Googlella tehtyjen hakujen trendejä. Se siis näyttää mitä asioita ihmiset ympäri maailmaa ovat hakeneet ja kuinka näiden hakujen suosio on kehittynyt.

Aivan kuten Google Search Console, myös Google Trends näyttää tietoja, joita Google on itse kerännyt hauista. Ja tietoa löytyy myös varsin pitkien aikojen takaa, aina vuodesta 2004 alkaen!

Jo alkuun kannattaa kuitenkin huomioida eräs asia.

Google Trendsin hakumäärät saattavat näyttää vähän oudolta.

Ne nimittäin vaihtelevat aina 0-100 välillä.

Tämä voi hämmentää jos olet tottunut käyttämään esimerkiksi Google Analyticsia, missä moni mittari esitetään suoraan lukumäärinä, kuten 500 kävijää.


Google Trendissä kaikki luvut ovat suhteellisia.

Tämä johtuu siitä, että meidän pitää pystyä vertailemaan eri asioiden tai alueiden välisiä trendejä.

Jos esimerkiksi tiedämme, että termiä jääkiekko on haettu 1000 kertaa Suomessa ja 1000 kertaa Yhdysvalloissa, niin sehän ei kerro juuri mitään.

Yhdysvalloissa on nimittäin yli 50 kertaa enemmän ihmisiä kuin Suomessa.

Google Trends siis suhteuttaa kaiken mahdollisiin hakijoiden määriin

Nämä suhteelliset luvut on sitten vielä normalisoitu nollan ja sadan väliin, jossa 100 on suurin hakujen määrä sillä ajalla, minkä olemme valinnet.

Esimerkiksi termiä  itsenäisyyspäivä on haettu vuonna 2018 eniten Suomen itsenäisyyspäivän viikolla, ja näin se saa arvon 100:

Itsenäisyyspäivän-termin suurin hakumäärä

Ja tässä piilee se tekniikka, jolla Google Trendia voi käyttää tehokkaasti.

Koska ajanjaksolla on aina jossain suurin suhteellinen hakumäärää, niin me voimme verrata muita lukuja siihen.

Arvon 100 löytää jokaisella termillä, vaikka se ei olisi heti ilmiselvää.

Tältä näyttää esimerkiksi trendi vuonna 2018 termillä hakukoneoptimointi, mikä saa suurimman arvon vuoden viimeisellä viikolla:

Kun käytämme suurinta arvoa (100) vertailukohtana, voimme päätellä mitä muina aikoina on tapahtunut hauissa. 

Kohdassa, jossa hakujen suhteellinen määrä on 50, hakuja on tehty puolet suurimmasta määrästä:

Kohdissa joissa on todella pieni arvo, on hakujen määrä ollut pieni suhteessa suurimpaan arvoon.

Jos arvo on pyöreä 0, niin tietoa ei ole ollut tarpeeksi verrattavaksi:

Hakukoneoptimointi-termin pienin hakumäärä

Ennen kuin teet liikaa johtopäätöksiä, huomio että hakujen todellinen määrä olla mitä vain

Suurin määrä hakuja saattoi olla esimerkiksi 300 hakua, tai 300 000 hakua.

Voit kuitenkin luottaa siihen, että vertailtavuus lukujen 0-100 välillä pysyy. Kun suurin hakujen määrä olisi ollut 2000 (Trendsissä merkitään luvulla 100) puolet hakujen määrästä olisi 1000 (Trendsissä merkitään luvulla 50).

Hakukoneoptimointi- termin todellinen hakumäärä

Tämän ansiosta meidän ei tarvitse tietää todellisia hakumääriä, jotta voimme tutkia trendejä!

No, nyt kun tiedät pääpiirteittäin mitä Trendsin luvut tarkoittavat, niin katsotaan miten Google Trendia itsessään käytetään.


1. Valitse hakutermi tai aihe

Aloita menemällä Google Trendsin etusivulle, ja kirjoittamalla etsimäsi asia, kuten “podcast”.

Kun olet kirjoittanut aiheen hakuun, saat kahden eri tyypin vaihtoehtoja: Hakutermin sekä Aiheita


Hakutermi

Podcast-hakutermi
  • Kun aloitat tekemään hakua, saat aina ensimmäisenä ehdotuksena hakutermin.
  • Hakutermi sisältää haut, mitkä on tehty kyseisellä termillä, kuten “podcast”.
  • Jos termi on laaja, lasketaan mukaan myös haut, mitkä liittyvät suoraan termiin, kuten “podcast suomi” tai “podcast sovellus”. 
  • Sopii tarkkaan tutkimukseen

Aiheet

Podcast-termin aiheet
  • Aiheita ei ole aina saatavilla
  • Jos aiheita on saatavilla, ne näkyvät ehdotuksissa hakutermin alla useilla eri nimikkeillä, kuten “Aihe”, “Yhtiö”, “Verkkosivusto” ym.
  • Aiheet sisältävät haut, jotka ovat kontekstiltaan samoja, kuten “Helsinki” ja “Suomen pääkaupunki
  • Sopii ylemmän tason asioiden tutkimiseen

Voit siis joko hakutermin tai aiheen sen mukaan, kuinka laajasti haluat tutkia jotakin asiaa.

Hakutermi on tarkempi kuin aihe-ehdotukset, joten valitsemme sen tähän esimerkkiin.

Tutkittava asia tulee valinnan jälkeen Google Trendin ylävalikkoon:

Podcast-hakutermi valittuna

Valitse sijainti

Koska hakutrendit vaihtelevat paljon maittain, niin valitaan heti alkuun tietyn maan haut.

Valitse siis ylävasemmalta maaksi esimerkiksi Suomi.


Valitse ajanjakso

Seuraavaksi valitaan sopiva ajanjakso.

Ajanjakso valitaan myös klikkaamalla ylävasemmalta.

Saat ensin näkyviin monta valmista vaihtoehtoa.

Usein on hyvä aloittaa valitsemalla useamman vuoden aikajakso.

Kun siis valitsemme “edelliset 5 vuotta”, niin saamme näkyviin ajan mittaan tapahtuneen hakutrendin kuukausittain.

Google Trends ajan valinta

Voimme tietenkin valita myös jotain tarkempaa, kuten “viimeiset 12 kuukautta”.

Huomioi, että ajanjakso määrittää paljon, että miltä hakutrendi näyttää.

On siis hyvä valita ajanjakso sen mukaan, että kiinnostaako meitä juuri hiljattain tapahtuneet trendit, vaiko pidemmällä ajalla tapahtuvat muutokset.

Tässä muuten auttaa paljon “muokattu ajanjakso“, mikä löytyy ihan alimpana.

Google Trends muokattu ajanjakso

Tätä kautta voit valita juuri sellaisen ajan kuin haluat, kuten päivälleen tarkan jakson tai tietyn vuoden.

Muokattu ajanjakso valittu

Okei, nyt me ollaan valmiita tekemään kunnon trenditutkimusta.


2. Tunnista trendi

Jos Google Trendsillä pitäisi osata yksi asia, niin se on tunnistaa erityyppiset trendit.

Tämä on helpointa tehdä, kun valitset ensin hakutermin tai aiheen, ja muutat ajanjaksoksi useamman vuoden (kuten “viimeiset 5 vuotta”).

Jos hakuja on tehty tarpeeksi paljon, niin trendikäyrästä pitäisi pystyä tulkita mihin suuntaan haut ovat menossa.

Tyypillinen tilanne on tällainen, jossa usean vuoden aikana liikutaan tietyllä akselilla (kuten 25-75 välissä), ja hakupiikkejä on vain muutamia.

Tällöin kyseessä on pysyvä trendi:

Jos taas hakumäärät ovat vuodesta toiseen nousussa, niin voidaan puhua nousevasta trendistä:

Nousevat trendit ja pysyvät trendit on hyvä tunnistaa, koska verkkokaupat voivat odottaa tämäntyyppisiltä tuotteilta myyntiä myös tulevaisuudessa ja sivustot voivat odottaa näiltä aiheilta vähintäänkin tasaista määrää kävijöitä Googlesta.

Toki, harvat asiat pysyvät “trendikkäinä” vuodesta toiseen,

Usein hakujen normaalimäärä saattaa vain laskea, jolloin puhutaankin laskevasta trendistä:

Trendit eivät tosin aina ole näin selkeitä, vaan voimme tunnistaa erilaisia nousuja ja laskuja.

Esimerkiksi shakki on saanut vuosittain tasaisesti hakuja, kunnes Netflixin Musta Kuningatar-sarja julkaistiin, ja haut räjähtivät hetkeksi:

Tällä hetkellä kuitenkin vaikuttaa, että haut ovat palaamassa pysyvään trendiin, eli kyseessä oli vain hetkellinen nousu.

Tällainen hetkellinen nousu voi tapahtua nopeastikin, joten nämä on erityisen tärkeää tunnistaa nopeasti ja niihin pitää reagoida ajoissa ennen kaikki palaa normaaliksi.

Jos kuitenkin tunnistat tämän näköisen nousun, jolla hakuja ei ole ollut aikaisemmin ja sitten tapahtuu nopea nousu, niin kyseessä on vain hetkellinen trendi:

Vaikka hetkelliset trendit nousevat usein mediassa esille niin niihin ei usein kannata keskittyä, koska ne tippuvat lähes nolliin hyvin nopeasti.

Joskus trendi voi olla yhtä nousua ja laskua vuodesta toiseen.

Tässä meillä on hakutrendi aurinkovoiteelle, jota haetaan joka vuosi kesän aikaan. Tällöin puhutaan kausitrendistä:

Näiden tunnistaminen voi paljastaa parhaan ajan esimerkiksi mainostaa tämäntyyppisiä tuotteita.

Nyt olemme keskittyneet paljon yksittäisiin trendeihin, mutta suurin hyöty tulee kun alamme vertailemaan trendejä.


3. Vertaile trendejä

Kun olet jo valinnut hakutermin tai aiheen, voit lisätä toisen asian vertailuun klikkaamalla “Vertaa”.

Google Trends vertaa aihetta

Verrataan tässä podcast-hakuja blogiin liittyviin hakuihin.

Nyt ylhäällä näkyy vertailussa olevat asiat. Vertailussa voi olla jopa 5 asiaa kerrallaan ja ne tunnistaa värin perusteella alhaalla raporteissa.

Vertailussa 3 hakutermiä

Jotta tämä vertailu toimii oikein, niin huomioi, että vertailuun otetaan vain joko hakutermejä tai aiheita.

Jos meillä on esimerkiksi blogi aiheena, mutta podcast hakuterminä, niin ne eivät ole vertailukelpoisia keskenään.

Itseasiassa Google Trends varoittaa jos näin pääsee käymään.

Okei, kokeillaan käytännössä vertaamalla Suomen arvostetuimpia brändejä 2018.

Aloitetaan siis valitsemalla Fiskarsin hakutrendi.

Koska meitä kiinnostaa nimenomaan Fiskarsin yritys, niin valitaan aiheeksiYritys“. Valitaan myös tarpeeksi pitkä aika “viimeiset 5 vuotta”:

Fiskars hakutrendi

Noniin, lähdetään vertaamaan tätä Suomen toiseksi arvostetuimpaan brändiin, eli Fazeriin.

Kirjoitetaan ”Vertaa”-kohtaan ”fazer” ja valitaan vain yritykseen liittyvät tulokset valitsemalla ”Yritys”-aihe.

Sitten kolmanneksi valitaan Arabia.

Tässä on muuten hyvä huomata, että jos emme valitsisi yritystä, vaan käyttäisimme hakutermiä, niin saisimme tuloksiin myös arabian kieleen ja sijantiin liittyviä tuloksia.

Kirjoitetaan siksi “arabia yritys”, jotta voimme valita aiheeksi arabia-yrityksen.

Nyt näemme ainakin että hakujen määrä on hyvin erilainen kuin yritysten arvostus, nimittäin tämän keskiarvopalkin mukaan Fazer on haetuin, sen jälkeen Arabia ja sitten vasta arvostetuin Fiskars.

Fiskars, Fazer ja Arabia trendivertailu

Voimme myös nähdä tiettyjä hetkiä, kun jollakin yrityksellä on tapahtunut nousuja.

Mistä puheenollen, mikä ihmeen piikki tämä on?

Fiskars hakupiikki

Tämä selviää kun seuraavaksi katsomme aiheeseen liittyvät trendit.


4. Aiheeseen liittyvät trendit

Kun jotain on valittu tutkittavaksi, niin esiin tulevan raportin alaosasta löytyy kohta nimeltä Aiheeseen liittyvää.

Tämän tarkoitus on kertoa mitä muita asioita kävijät ovat hakeneet liittyen tutkimaasi asiaan.

Kun meillä on haussa Fazer, niin saamme selville mitä muita asioita Fazeriin liityen on haettu.

Vasemmalle puolelle tulee näkyviin aiheita, eli niitä suurempia kategorioita:

Tässä tapauksessa Fazeriin liittyen tehdään näköjään paljon ruokaan liittyviä hakuja.

Oikealle puolelle taas tulee näkyviin tarkempia hakutermejä (kyselyitä), jotka siis on kirjoitettu tässä muodossa Googlen hakuun:

Joskus nousu on merkattu prosentuaalisesti, jos hakuja on tehty melko paljon myös edellisessä jaksossa.

Esimerkiksi fazer patukat on olleet myynnissä vuosikausia, mutta niiden mainonta on näköjään saanut haut kasvamaan moninkertaiseksi.

Nopeimmin kasvaviksi on merkitty ne kyselyt, mitkä eivät ole saaneet aikaisemmin juurikaan hakuja, mutta ovat tässä ajanjaksossa nousseet.

Esimerkiksi fazer pizzapullat julkaistiin vuonna 2021, joten niitä ei ole aiemmin haettu, mutta niiden näkyminen nopeimmin kasvavissa osoittaa, että siinä taitaa käsissä hyvin menestynyt tuote.

Okei, meillä oli siis aiemmin se erikoinen nousu tapahtunut Arabia-yrityksen hauissa

Aiheeseen liittyvät haut auttaa selvittämään, että mistä on kyse.

Meillä on nyt haussa Arabia-yritys, ajanjaksoksi on muokattu elokuu 2018 ja piikki näkyy hakumäärissä:

Kun katsomme aiheeseen liittyviä teemoja, niin nopeimmin kasvavissa aiheissa näyttää olevan paljon muumimukeihin liittyviä asioita:

Kun tiedämme aiheen ja päivän, niin nopea googlaus hoitaa loput. Ilmeisesti kyseisenä päivänä tuli myyntiin Muumin päivä-erikoismuki.

Tämän voi jopa varmistaa lisäämällä vertailuun termin muumin päivä:

Arabia ja "muumin päivä muki" vertailussa

Historiallinen Arabian hakupiikki johtui siis Muumin päivä-erikoismukista, mikä oli myynnissä vain 9.8.2018.

Muumin päivä erikoismuki

Google Trendsillä voi siis tehdä melkoista salapoliisityötä!


Lisävinkki 1: Ota data talteen

Satutko tarvitsemaan Google Trendsin tietoa esimerkiksi kokoukseen esitettäväksi?

Tämä kyllä onnistuu.

Useiden raporttien ylälulmassa on latauspainike, jolla saat ladattua datan CSV-tiedostona:

Google Trends-raportin lataaminen CSV-tiedostoon

Mikä parasta, nyt voit visualisoida datan juuri kuten haluat!


Lisävinkki 2: Näin näet todellisten hakumäärät

Jos etsit todellisia hakumääriä, niin Google Trends ei valitettavasti ole sopiva työkalu.

Google Trends näyttää toki sen mitä se lupaa: Trendejä, eli määrien suhteellisia nousuja ja laskuja eri aikaväleillä.

Kannattaa siis kysyä itseltäsi, että tarvitsetko vielä tätäkin enemmän tietoa päätöksentekoon.

Jos suhteelliset hakumäärät eivät riitä, ja haluat nimenomaan todelliset haut, niin voit kääntyä näiden työkalujen puoleen:

  • Google Keyword Planner on Google Ads-mainosalustassa oleva työkalu, joka näyttää “todellisia” hakumääriä eri ajanjaksoilla ja eri maissa. Tämä tieto on tarkoitettu hakusanamainonnan tueksi, mikä tuo muutamia puutteita dataan. Esimerkiksi vähän haettuja termejä ei löydy lainkaan, ja samalla pyöristykset suurissa hakumäärissä ovat melkoisia. Suhtaudu siis varauksella saatuun tietoon.
  • Google Search Console näyttää todellisia hakumääriä omalta sivustoltasi. Et siis näe koko internetin laajuista tietoa, mutta näet sitäkin tarkemmin kaiken mitä on haettu ennen sivustoosi saapumista. Tilanteesta riippuen tämä voi olla jopa arvokkaampaa tietoa. Jos haluat päästä alkuun, niin katso oppaani Search Consolen asentamiseen.

Kiitos lukemisesta!


Santeri Kallio

Data-analyytikko (Reaktor)

Kouluttaja (Kallio Training & Consulting)

Blogissani näytän miten voit näkyä paremmin netissä ja parantaa myyntiä datalla … Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.